KAMARIORKESTERI REFUGIUM MUSICUM
Kamariorkesteri Refugium musicum ensiesiintyi Helsingin tuomiokirkossa
Taiteiden yössä elokuussa 2004. Orkesterin juuret juontavat vuoteen 1999, jolloin
Ylioppilaskunnan Soittajien jäsenistä muodostettiin korkeatasoinen kamariorkesterikokoonpano.
Refugium musicum (lat. musiikillinen turvapaikka) ylläpitää vanhoja amatöörimuusikkouden ihanteita:
rakkautta musiikkiin sanan varsinaisessa merkityksessä. Orkesterin perustajat halusivat jatkaa
musiikkiharrastustaan opiskeluvuosien jälkeenkin, mutta edellytykset tähän mahdollisti vasta oman
orkesterin luominen. Soittajia yhdistää pyyteetön halu musisoida vain taiteellisia päämääriä tavoitellen.
Pääosa soittajista on kunnianhimoisia harrastajia, mutta mukana on myös amatöörimuusikkouden arvoja
kunnioittavia ammattimuusikoita. Solisteiksi ja kapellimestareiksi kutsutaan arvostettuja taiteilijoita.
Orkesterin ohjelmistoon kuuluu orkesterikirjallisuuden perusteoksia klassismin ja romantiikan tyylikausilta.
Tärkeänä osana ohjelmistoa ovat kantaatit ja oratoriot eri kuorojen kanssa yhteistyössä. Refugium musicum ei
halua kuitenkaan rajoittua tiettyihin aikakausiin tai musiikkityyleihin. Orkesteri onkin esittänyt mm. Frank
Sinatran, Wes Montgomeryn ja Ultra Bran musiikkia eri yhtyeiden kanssa. Orkesteria ovat johtaneet mm. Tuomas
Rousi, Mika Mylläri ja Jukka Jokitalo.